Eini - Mä jään

Albumin avaava nimikkokappale “Mä jään” on jo muodostunut isoksi hitiksi, joka on viihtynyt mm. Iskelmä-radion kuuntelijalistan kärkikahinoissa. Kappale onkin ilmiselvä singlejulkaisu, joka myös kuvastaa hyvin koko levyn sisältöä, mutta vieläkin parempaa aineistoa on luvassa. Madonnamaisesti koko kestonsa ajan kasvava ja kohoava toinen single “Älä menetä mua” on oivallinen esimerkki kaikesta panostuksesta, jota levyn täydellisesti hiotun kokonaisuuden eteen on tehty. Kappaleesta löytyy useidenkin kuuntelukertojen jälkeen koko ajan uusia kikkoja ja elementtejä. Sävellyksissä ei muutenkaan ole missään vaiheessa menty sieltä, missä aita on matalin. Jokaisesta kappaleesta löytyy monipuolisia osia ja etenkin rakastamiani c-osia.

“Mä jään” on täydellinen discoalbumi, jossa jokainen kappale on samaan aikaan omanlaisensa persoonallisuus ja samalla nivoutuu osaksi kokonaisuutta. Joka ainoa raita toimii omana hittinään, mutta samalla levyn voi surutta kuunnella kokonaan läpi ja vaikka useaan kertaan peräkkäin. Vaikka levyn monipuoliset rytmit menevät jalan alle, on myös sanoituksiin panostettu. Kappaleet avaavat upeasti aikuisen naisen sielunmaisemaa, kertoen ihmissuhteiden hyvistä ja huonommistakin hetkistä. Sähköisesti sykkivä “Saisit haudatun kuun” ja aggressiivinen “Ihan turhaa vaan” saavat vastapainokseen heleästi rullaavan “Kevätauringon” ja discotanssin huumaa 70-luvun tyyliin räiskyvän “Antaudaan”-kappaleen. Suosikkini on kuitenkin sanoilla leikittelevä “Illallinen”, joka iskee saman tien myös rempseällä soitannallaan.

Levy sisältää vain yhden balladin, joka jääkin loistavan albumin heikoimmaksi hetkeksi. “Neitoperhonen” voisi sävelmältään olla monipuolisempikin, etenkin kun kyseessä on levyn ainoa rauhallisempi tuokio. Kymmenen kappaleen kavalkadin päättää albumin ainoa lainakappale. Santa Esmeraldan klassikko “Don’t let me be misunderstood” istuu yllättävänkin hyvin muuhun materiaaliin, mutta henkilökohtaisesti en kuulu kappaleen suurimpiin faneihin. Suomenkielinen versio ei koskaan ole muodostunut miksikään ikivihreäksi, vaikka sen on levyttänyt lukuisat suomalaisartistit aikaisemminkin, kahdellakin eri tekstillä. “Sä vain tiedät yksin mistä aloittaa”-sanoituksella kappaleen ovat 1970-luvulla levyttäneet Kirka ja Taiska. Yleisradion äänitearkisto mainitsee sanoittajaksi Pertsa Reposen, mutta levyn kansilehdessä tekijäksi kerrotaan Raul Reiman. Miksikään kuluneeksi käännökseksi kappaletta ei kuitenkaan voi lukea, joten se ansainnee paikkansa vuoden kovimmalla kotimaisella pitkäsoitolla. Loppujen lopuksi upeita kansilehtiä myöten täydellisessä levyssä on vain heikkous: Se on liian lyhyt. Tällaista materiaalia kuulisin mielelläni lisääkin.

Levyarvostelu: Tony Latva

  1. Mä jään
  2. Älä menetä mua
  3. Sait haudatun kuun
  4. Ihan turhaa vaan
  5. Neitoperhonen
  6. Kevätaurinko
  7. Antaudutaan
  8. Illallinen
  9. Puuterilunta
  10. Sä vain tiedät yksin mistä aloittaa
2011